keikutan ja tasapainoilen kulttuuri on muutosta

Kultakauden suomalainen taide oli ja meni

  • Kultakauden suomalainen taide oli ja meni

Pieni joululahjakirja ratkaisi ongelman joka on vaivannut minua kymmenisen vuotta. Liikun jonkin verran kuvataidepiireissä ja olen havainnut siellä akateemisen salonkitaiteen uuden arvonnousun. Se kietoutuu eräänlaiseen uuskonservatismiin ja on, kuten kaikki tiedämme, jopa muuttunut poliittisen ohjelmalliseksi. 

 Tässä suuntauksessa on paljon hyvää koska se innostaa nuoria taiteilijoita klassisen piirtämisen ja perinteisen öljymaalauksen pariin jotka  minunkin mielestäni ovat ei ohitettavissa olevia perusopintoja. Suomessa opetetaan nykyään akateemista salonkimaalausta venäläisen koulukunnan metodein ja monet hakeutuvat Venäjälle, Italiaan tai Amerikkaan alan oppilaitoksiin.  

  On syntynyt uusi kaanon eli "kymmenen kärjessä maailman maalaustaiteessa". Sellainen taiteilija kuin Gerome jolle ennen tuhahdettiin on nyt jalustalla.

 Koska piirtäminen ja maalaus ovat hyvinkin ruumiillisia tapahtumia, eräänlaista tanssitaidetta kuva-avaruudessa joissa aina koko psyko-fyysinen ja tiedollinen olento on toteuttamassa työtä ei ole niin olennaista mistä traditiosta lähtien kuvakieltä lähdetään opettelemaan tai "puhumaan". Loppujen lopuksi kaikkien tekijöiden oma kieli kuitenkin murtautuu esiin. Uusi neokonservatiivinen taidepolitiikka vaikuttaa lähinnä antaen ulkopuolisia kannustimia niille jotka sen estetiikaan tiukimmin noudattavat.

 Itse siis en missään tapauksessa hyppäisi modernismin yli taideopetuksessa enkä myöskään nostaisi jalustalle renesanssista lähtevää maalausperinnettä. Kuka nyt noin lyhyttä historiaa lukisi kun meillä on taivaalliset luolamaalaukset ja kosmologiset keskiaikaiset kuvakertomukset ja vaikka mitä.

Kaikki tämä on minua vaivannut mutta mitään kunnolla sanoiksi muotoiltua hedelmällistä vastakkainasettelua en ole onnistunut suustani päästämään. Kunnes jouluyönä pienessä antikvariaatista huolella valitusta kirjasta löysin oivan sitaatin. Kirjan on kirjoittanut Carl Johan De Geer ja hän siteeraa Carlo Derkertiä (perässä tulee pari sanaa Carlosta):

"Voihan sitä maalata niin että malli on tarkanselvä. Todellisuuden voi maalata juuri sellaisena kuin miltä se näyttää. Se on sama kuin ottaisi musiikin pois oopperasta jotta teksti kuuluisi paremmin. Sellaiseenko oopperaan haluatte mennä? Vai haluatteko kokea musiikkia? Maalautaide-se on musiikkia rytmiä ja sykettä."

Carlo oli legendaarinen yleisöopas Tukholman nykytaiteen museossa eräänlainen Igor Bock. Hänen isänsä oli sama kuin Havis Amandan eli Ville Vallgren ja äiti Siri Derkert joka on Tukholman Östermalstorgetín metroaseman lyyrinen kuvittaja. Carlo ei kokenut varsinaista perhe-elämään Sirin ja Ville kanssa. Hänestä enemmän kaikkea muuta hauskaa kirjassa Mandrake finns inte mer.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Pöljä kuva on Geromen. Ja Mandrake-kirjan tekijä on siis Carl Johan De Geer joka on kirjoittanut miutakin hulvattomia kirjoja.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Tekstiin on päässyt asiavirhe. Carlo Derkertin isä oli porvoossa syntynyt Valle Rosenberg, joka menehtyi nuorena.
http://riccard.se/Html/0002/1459.htm

Anis Harran

Ei minusta voi määritellä jotain taidetyyliä oikeaksi ja toista vääräksi tai pöljäksi. Voi toki sanoa niin omana mielipiteenään, mutta ei yleisenä totuutena. Minusta typerintä on se, että aina jokin tietty tyyli julistetaan "täksi päiväksi" ja muu on pannassa, koska se on muka vanhanaikaista tai kuuluu toiseen aikakauteen. Ja jos se on liian edellä aikaansa, sitä ei ymmärretä ollenkaan.

Vaikka valokuvaus kehittyykin huimaa vauhtia ja on yhä helpompi ratkaisu kaikille, kyllä kunnon realistinen öljyvärityö yhä on melkoinen hatunnoston paikka. Mitäs pahaa siinä on että näyttää kyntensä vaikka sitten valokuvamaisuudella tai renessanssivalolla?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Pöljä sana oli vasta kommentissa kun skarppaus petti. Siis ihan samaa mieltä että huono sanavalinta.
Mielestäni me emme ole eri mieltä, pikemminkin luulen ettet ole lukenut tekstiäni. Siis minähän mimenomaan esitän kaiken omina mielipiteinäni ja arvioinani. Valokuvamaisuus ei kiinnosta minua mutta ihan kiva etä sinua kiinnostaa.
Oli mielenkiintoista että puhuit renesanssivalosta. Ensin ajattelin että pah, eihän se valo ollut niin keskeinen juttu renesanssissa kunnes tajusin että siitä ei vaan ole puhetta niin paljon että renesanssin aikaan valo muuttui faktiseksii. Tuota voisi katsoa enemmänkin, joskus toiste eli siis varhaisempaa taidehistoriaa valon kannalta.
Kiva kun luit ja vastasit. Minustakin perinteinen öljymaalaus on hatunnoston paikka. Varsinkin kun kuva elää ja on herkkä. Vaikka silloin sitä mielummin katselee kuin mitään hattupeukkuja jakaa Perinteisyys ei sinänsä herkkyyttä estä.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset